Käytämme evästeitä sivuston toiminnan optimoimiseksi ja kävijätilastointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä, hyväksyt tämän. LisätietojaOK
Huolto Myynti Varaosat Verkkokauppa
Pellon

Juottoautomaatti antaa aikaa keskittyä vasikoiden hoitoon

Kun alajärveläisen Puolivälin maitotilan navettaa laajennettiin, oli uusi vasikoiden juottoautomaatti itsestään selvä hankinta. Vasikoita hoitavan Henna Puolivälin mukaan navettaan hankittu Urban Alma Pro -automaatti helpottaa juoton seuraamista ja kertoo vasikan terveydentilan. Ja ennen kaikkea se antaa aikaa keskittyä vasikoiden hoitoon.

 

”Ei ole mitään järkeä vaihtaa hyvää systeemiä, joka on hyvä ja jonka tulokset ovat näkyneet vasikoiden hyvänä kasvuna”, kiteyttää Henna Puoliväli vasikoiden juottoautomaatin merkityksen.Hänen vanhempiensa Markus ja Minna Puolivälin vuonna 2008 rakentamassa pihattonavetassa oli jo käytössä juottoautomaatti. Siitä saatujen hyvin kokemusten perusteella käyttöön otettiin juottoautomaatti myös vuonna 2018 tehdyssä laajennuksessa.

 

Tuoremaitoa tilanteen mukaan

”Halusimme hyödyntää vasikoiden juottamisessa mahdollisimman paljon maitoa, mutta myös mahdollisuuden valmistaa juoman jauheesta”, Henna Puoliväli perustelee valintaa. Vanha automaatti myytiin pois ja uudeksi juottoautomaatiksi hankittiin Pellon edustama Urban Alma Pro -laitteisto, joka käyttää maitoa aina, kun sitä on tankissa. Vain silloin, kun maitoa ei ole, automaatti tekee juoman jauheesta.

”Automaatissa on kolme juottoasemaa, mikä sopii hyvin tähän meidän vasikkamäärään, joka vaihtelee 30-40 vasikan välillä. Ryhmäkarsinoita on kolme ja jokaisessa on oma juottoasema”, Puoliväli havainnollistaa.

 

Puolivälin navetassa olevassa Urban Alma Pro -juottoautomaatissa on kolme juottoasemaa, yksi jokaisessa ryhmäkarsinassa.

 

Miksi Urban?

Henna Puoliväli sanoo, ettei hän keksimälläkään keksi mitään moitittavaa Urban Alma Pro -juottoautomaatista. Aiempaan verrattuna siinä on useita ominaisuuksia, jotka helpottavat juoton seuraamista ja kertovat myös vasikan terveydentilasta. Sitä on myös helppo käyttää. Riittää, että vasikalle tekee juomakäyrän, jonka mukaan se saa maitoa, ja huolehtii, että automaatissa on riittävästi maitojauhetta sekä pesua varten pesuainetta.

”Se kun vielä pesee itse itsensä”, Puoliväli naurahtaa käytön helppoudelle.

 

Hän pitää automaatissa hyvänä, että hoitaja näkee selkeältä kosketusnäytöltä kerralla vasikan juoma- ja terveystilannetiedot. Sitä helpottavat vielä liikennevalotyyppiset värikoodit. Tunnisteena toimii e-korvamerkki.

 

Alajärveläisellä Puolivälin maitotilalla vasikoita hoitava Henna Puoliväli pitää automaatissa hyvänä, että hoitaja näkee kerralla selkeästä näytöstä vasikan juoma- ja terveystilannetiedot.

 

”Näin aikaa jää kaikkein olennaisempaan eli vasikoiden tarkkailemiseen ja hoitamiseen. Yksilökarsinoissa olevissa vastasyntyneissä vasikoissa on ihan riittävästi puuhaa muutenkin”, Puoliväli sanoo.Automaatissa voi määrittää ja muuttaa, kuinka paljon vasikka saa maitoa missäkin vaiheessa ja kuinka monena annoksena. Puolivälin vasikoille maksimimäärä on 11 kiloa, josta monilla juotu määrä jää 9-10 kiloon.

 

Maito annostellaan yleensä neljänä annoksena, jotta vasikka ei juo kerralla itseään ähkyyn. Automatiikka mittaa ja näyttää tarkasti jäännösmaidon eli vasikan oikeasti juoman maitomäärän.

”Jäännösmaito pysyy lämpimänä ja seuraava vasikka voi juoda sen. Juoma lasketaan mukaan sitten sen annoksiin”, Puoliväli sanoo.

 

Terveydentilan seuranta

Automaatin antamat tiedot vasikan poikkeavasta käyttäytymisestä juotossa, esimerkiksi puolet maidosta jää juomatta, kertovat heti, että sen terveydentilassa on jotain vialla. Henna Puolivälin mukaan tätä ei välttämättä huomaa silmällä niin nopeasti. ”Jäännösmaidon lisäksi koneelta näkee myös, kuinka monesti ja mitkä vasikat käyvät juomassa. Jos käyntejä on vähän, voi esimerkiksi jaloissa olla vikaa tai vasikka ei ole oppinut vielä käymään juotolla.”

”Kun vasikan opettaa kerran, osaa se sen jälkeen mennä juomaan”, hän tietää kokemuksesta.

 

Hallittu vieroitus

Puoliväli pitää erinomaisena asiana, että automaattiin saa asetettua juottopäivien lukumäärän ja se alkaa itse vierottaa vasikoita vaiheittain. Aiemmassa automaatissa se oli tehtävä itse, ja yhdellä kertaa.

”Nyt vasikat ovat juotossa 73 päivää. Juottomäärä putoaa kahden kuukauden jälkeen kahdeksaan kiloon ja siitä asteittain nollaan.”

Kun automaatti vähentää maitomäärää vähitellen, vasikat ovat hänen mukaansa tyytyväisiä ja käyttäytyvät rauhallisesti, toisin kuin vanhan automaatin aikaan. Jos vasikalla on vielä imemisen tarvetta, sillä on vielä mahdollisuus käydä tyhjällä tutilla.

 

Urban Alma Pro-juottoautomaatissa voi säätää, mikä on kunkin vasikan maksimiannos ja kuinka monta annosta vasikka saa vuorokaudessa. Puolivälin navetassa vasikoita juotetaan automaatilla 73 vuorokautta, ja juoton loppuvaiheessa automaatti alkaa vierottaa vasikoita vähitellen juomakäyrän mukaan.

 

Teksti ja kuvat Arto Takalampi

Sulje sivuvalikko